31.12.2010

Kohti uutta

Fiksaationi kaitaliinoihin jatkuu.
Taitaa olla se aika kuukaudesta, koska teen näitä heräteostoja;
vaikkakin tarve uudelle liinalle oli mitä ilmeinen.
Vuosi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua ja on hyvä syy ja aika
aloittaa taas puhtaalta pöydältä.

Aika näyttää, jatkuuko arjen kuvitus myös vuonna 2011.

Hyvää alkavaa vuotta joka iikalle!

30.12.2010

Tankkausta

Muistin, että lomallakin on syötävä.
Siispä tein jauhelihapiirakkaa / pitsaa.

29.12.2010

Jos raskis

Ostin tänään Lahdesjärven tavaratalosta
uuden kynttilän, josko tuota joskus raskisi polttaakin.
Amaryllis pihtailee edelleen, kuten kuvasta näkyy.

28.12.2010

Ilmarin tiistai

TTT ei pettänyt tälläkään kertaa.

27.12.2010

Joulu 2011

Koin eilen kavereitten tykönä niin vahvana fiiliksen, että
ensi jouluna meilläkin voisi (pitää) olla aito oikea joulukuusi,
jos sinne saakka päästään
.


Löysin tänään kirpputorilta nauhat ja alesta nallukat.
Palloja on vanhastaan, kaikkea muuta (tarkkaan harkittua)
ehtinee haalia tässä vajaan vuoden aikana.

26.12.2010

Aikuisten leikkejä

Ruokaa odotellessa...

Kiitos kavereille, jotka huolehtivat omasta ja toisten mielenvirkeydestä ja sen ylläpidosta.

25.12.2010

Kiinni jouluna

Sulkeutunut amaryllis.

24.12.2010

Rypyt ojennuksessa

Jouluyllätyksiä...

23.12.2010

Värillä ei väliä

Ei sen juoman tarvitse aina harmaata olla,
vaikka viime kuukausina se onkin maistunut.

22.12.2010

Joulupossut

Kirppislöytöjä.

21.12.2010

Lahjus

Yllätykset työmaalla jatkuivat tänäänkin.

20.12.2010

Maistuis varmaan mullekin!

Vai laittaisinko pakettiin?

19.12.2010

Tilaihme

Muutama hassu joululahja valmiina.
Stressivapaa joulu - taas kerran.

18.12.2010

Häikäisevän kaunis

Löytö.
Hand made in Finland - Iideshovin Työpaja.
Ihana!

16.12.2010

Aamutuimaan

Joidenkin mielestä kaunis - joidenkin ei.

13.12.2010

Tonttu

Työkaveri luulee minun käyvän suklaalla.

12.12.2010

Sunnuntaikävelyllä

Vietin kirpakan pakkaspäivän taas hyvässä seurassa.

11.12.2010

Jäätävää puuhaa

Mökkiolosuhteissa on helppo kokeilla jäätiilejä, mutta
ensin niitä pitää jäädyttää...

10.12.2010

Eilisen valonpilkahdus

Eilen vaihdettiin keskellä päivää vähän työmaisemia ja
naurettiin taas
enemmän, kuin mitä laki sallii.

8.12.2010

Puolivalmiit

Sain tänään kortit "omasta" valokuvasta.
Vielä pitäisi kirjoittaa ja kuorittaa.
Ja ostaa postimerkit sekä postittaa.
Joulu on kuulemma jo ovella, vaikkei tunnu siltä yhtään
koska en halua ajatella joulua.

7.12.2010

Tykitystä

Pelastaja ja muita sulosäveliä...

6.12.2010

Joulukuun 6.

Turvallista illanjatkoa!

5.12.2010

Mökillä käyty

Joku oli jättänyt pihapiiriin käynnistään selvät jäljet.
Tietäisin vaan, että mikä?
Muitakin, pienempiä jälkiä oli vähän joka puolella;
kiitos puhtaan valkean lumen.

4.12.2010

Vaara vaanii siivouskomerossa

Tämä uutinen vähän herätti.
Eipä ole käynyt pienessä mielessänikään, että
voisin jatkosijoittaa vanhat patterit ja muut
vähän eri tavalla tai ainakin nykyistä useammin.
Heti huomenna vien nuo eteenpäin.

3.12.2010

Yksi fani lisää

Elämäni tilaisuus, jonka onneksi käytin.
Parempi myöhään, kuin en ollenkaan.
Suosittelen lämmöllä kaikille, jotka mm.
eivät pelkää julkista nauramista.
Kuva ladattu 4.12.

2.12.2010

Hyvä liitto

Jos punainen ja musta sopivat hyvin yhteen,
musta ja hopea on vieläkin sykähdyttävämpi yhdistelmä
omaan silmään.

Piti tulla vuosi 2010, että hopea avautui.

1.12.2010

Surffisuklaata

Tähän on taas tultu.

29.11.2010

Väliaikaista kaikki on vaan

Työhuonekin sai oman lisävalonsa.

28.11.2010

Kaikki neljä kerralla

Muovihärpäkekin kalpenee valon voimasta.

27.11.2010

Talvitavat

Pakkaslenkin jälkeen maistui glögi.

24.11.2010

Päivän Yrjänä

Annoin pitkästä aikaa kuukaudenkirjan tulla.

23.11.2010

22.11.2010

Kappaleina

Koskaan ei ole liian myöhäistä yllättyä positiivisesti.

21.11.2010

Vääräsääri hentonilkka

Kateellisena luen, miten jotkut bloggaajat ostelee netistä kenkiä sillä omalla koolla,
ja miten ne kengät aina sopivat kuin nenä päähän.
Ollapa sellainen jalka ja varsi.
Vaan ei.
Kokeilla täytyy kaupassa ja vielä useampia kenkäpareja, jotta se mieleinen löytyy.
Jos löytyy.
Jos ja yleensä kun ei malli miellytä, ei minun kannata edes kokeilla, saati koroilla pelleillä.
Ensin katson mallia, sitten hintaa ja vasta kolmantena kokoa.
36 on kova sana, näin talvella jopa 37.

Haussa on tietynmalliset kengät, mutta eihän niitä silloin löydy, kun tarvitsee.
Sinne päin malleja on hyllyissä, mutta aina niissä on joku mutta.

Tänään ostin jossain mielenhäiriössä saappaat.
Hyvät jalassa, mutta mitä järkeä oli ostaa saappaat,
kun en käytä hameita saati tunge lahkeita varren sisään.
Halpa hinta ja turhautuminen saa aikaan hätäpäisiä ratkaisuja.

Jatkan huomenna parin liikkeen läpikäyntiä.
En tykkää tiedosta, että Vagabondilla on haluamiani kenkämalleja,
mutta tässä kaupungissa eivät niitä mainostavat liikkeet myy.
Elättelen silti vielä toivetta, että pääsisin edes kokeilemaan niitä.
Voihan olla, että niidenkään malli ei ole minunlaiselle vääräsäärelle sopivat.

Vielä ihmettelette, miksi en omista kovin monia kenkäpareja!
Hah!
Laukkuja on paljon helpompi ostella.

20.11.2010

Ullakolta

Ihana ja kätevä messuiluhankinta.
Linkkivinkki.

19.11.2010

Nimen perusteella

Joitakin levyjä ostaa ihan vanhasta tottumuksesta ja luottamuksesta, että
hyvää se on kuitenkin!

18.11.2010

Apu

Oikeata kättä särki niin pal perusteellisesti, että
oli pakko turvautua miehen lääkkeeseen.
Ihme kyllä tuo toimi!
Olen vähän skeptinen moisten geelien suhteen,
mutta tuo auttoi.

17.11.2010

Todistusaineistoa

Pitkästä aikaa punaista!

16.11.2010

Siwallettu liekki

Sarja keräilykampanjatuotteet sai taas jatkoa.

15.11.2010

14.11.2010

Porraspielessä

Käytiin hakemassa virtaa arkeen mökiltä.
Lumi oli sulanut aika hyvin pois.
Muuten kaikki oli aika mallillaan.

12.11.2010

Peruukin pesu

Tai sitten jotain aivan muuta.
Jos asuisin ja eläisin yksin,
olisin aika tärviöllä tämän ruokavalioni kanssa,
kun ei sen niin väliä...

10.11.2010

Perinteiden vaalintaa

Postiin viime tingassa!

9.11.2010

Tutuille

Mökille, minnekäs muualle.
Isäntäväki käyttää edelleen villasukkia, kunnes pirtti on lämmin.

8.11.2010

Yllätysvieras

Työpäivä koki miellyttävän keskeytyksen.

7.11.2010

Mineraaliöljytön lähtökohta

Enpä tiennyt, että se on tieteellisesti tutkittua.
Luulin, että jatkuva huulien rasvaaminen on joillakin vaan pinttynyt tapa.

6.11.2010

Aamukävelyllä

Ilman ilmaislippua (ja hyvää seuraa) olisi kyllä jäänyt tuokin tapahtuma käymättä
ja tuotekassi aamutuimaan saamatta.
Jotkut tapahtumat ei vaan ole minua varten.

5.11.2010

Kustinpoljettua

En ihan allekirjoita, mutta tykkään silti.

4.11.2010

Rikkinäinen

Löysin miehelle merkkipäivänsä kunniaksi kahvipullaa oikein pitkona.

2.11.2010

Nappeja

Pieninä annoksina.